12.8.16

Healing

Kipeintä on ollut huomata, että aina on ollut kiire. Ei siksi, että olisi päässyt johonkin, vaan siksi, ettei olisi tarvinnut pysähtyä.

"Liikaa ajatuksia, liikaa negatiivisuutta, liikaa elämää otettavana vastaan", mä kirjoitin kännykkäni muistiinpanoihin 4.11.2014. Muistan, että olin tuolloin työharjoittelupaikassani enkä jaksanut keskittyä, en töihin enkä ihmisiin. Ymmärrän noi pelot, ne on täällä edelleen. Tosi keskeneräinenhän mä olen tässä matkallani, mutta mä. Ymmärrän. Nyt.

Eilen mä lopetin kertomasta itselleni, että olen hukassa. Mä en ole.
Mä olen matkalla ilman päämäärää, ootellen että löydän sellaisen paikan mistä tykkään ja lasken siihen pyllyni. Paikan, tarkoittaen oloa, mua itseäni ja ihmisiä, keitä mun ympärillä on ja keitä löydän matkan varrelta. Enemmän kriittisyyttä. Mitä haluan edustaa, minkälaiseksi haluan tuntea itseni, mihin mulla on potentiaalia ja missä mä voin ylittää itseni. Miten voin tehdä muille ja ennen kaikkea itselleni paremman olon. Helvetti soikoon - I'm not lost, I'm on my way.

Kun ei tunne itseään, ei tiedä mistä menee rikki (eikä tiedä mistä korjaantuu, paranee) ennen kuin kokeilee. Mä en tuntenut, ja kokeilin, ja menin rikki. Ehkä meidän kaikkien agenda täällä on se, että me mennään rikki, ja nyt korjataan itsemme - ja nähdään.

Valitse, kuinka helpoksi sen teet itsellesi. Ja muista, että vaikka olisit paskimassa jamassa, niin sun ei tarvitse jäädä sinne.

9.8.16

Nähään pian, höpö

Moikka baby, miten voit? 

Mun nimi on Matilda ja olen just täyttänyt 20 vuotta. Asun Turussa, liikun intohimon voimalla ja näen paljon hyvää ja potentiaalista meissä kaikissa. Veikkaan, että monet kuvailisi mua sanoilla: ennakkoluuloton, voimakas ja ihan super hölmö.  

Oon kirjoittanut blogia pitkän aikaa, mutta parin vuoden aikana henkinen hyvinvointi ja hyvät vibat on ottaneet vallan kliinisestä, kauneutta janoavasta typystä.

Mä palan janosta nykyään luoda jotain tähän mun uuteen maailmankuvaan ja -katsomukseen sopivaa. Haluan sanoa sille Matildalle heipat, joka eli vielä muutama vuosi sitten tosi mieleenpainumatonta arkea. Rutiininomaista, mukautuvaa ja ennen kaikkea anteeksipyytelevää. Haluan myös tällä blogillani kertoa teille jotain niistä ajatuksista, mitä oon keräillyt matkan varrelta. En sano, ettäkö olisin päämäärässä, tai että mulla edes olisi sellaista - ei ole. Tiedän kuitenkin varmuudella, että olen tuhannen kilometrin päässä siitä negatiivisuuden magneetista, mitä olin. Ja nyt, mulla on muutama keksintö, ehkä joitain vastauksia ja kaikkea eniten mietteitä. 

Tästä mä aloitan.